Jumanji

Jumanji-kolikkopeli pohjautuu 1990-luvun saman nimiseen elokuvaan. Kyseisessä elokuvassa nuori poika päätyy hurjaan mielikuvitusmaailmaan, jossa vallitsevat viidakon lait, pelattuaan ensin salaperäistä pöytäpeliä. Elokuva oli aikanaan varsinainen hitti, joten ei ole ihme, että NetEnt otti sieltä idean pelilleen. Jumanjin elokuvaversiolle on tehty jatko-osia, mutta Jumanjin slotti perustuu nimenomaan tuohon alkuperäiseen elokuvaan. Jumanji-slotti on syönyt monia elokuvaan viittaavia asioita. Muun muassa bonuspelissä pelataan juurikin tuolla elokuvasta tutulla pelilaudalla. Pelissä on erilaisia peliominaisuuksia, jotka aktivoituvat täysin satunnaisesti, minkä lisäksi peli tarjoilee tietenkin kolikkovoittoja, lisäkierroksia sekä ilmaiskierroksia.

Jumanji ei ole NetEntin ensimmäinen elokuvaan perustuva slotti. Muun muassa vuotta ennen Jumajin julkaisua NetEnt julkaisi Planet of Apes -slotin, mikä perustuu Apinoiden planeetta -elokuvaan. Elokuviin perustuviin peleihin kohdistuu aina suuria odotuksia ja paineita, mutta tyylilleen uskollisena NetEnt täytti kaikki pelille asetetut odotukset. NetEnt on ruotsalainen pelivalmistaja, joka kuuluu pelinvalmistajien ehdottomaan eliittiin. NetEnt on tunnettu erinomaisista grafiikoista sekä hyvästä pelattavuudesta ja kuten sanottua, Jumanjin kohdalla ei tehty poikkeusta. Lisäksi NetEntille tuttuun tapaan myös Jumanjin pelaaminen onnistuu selaimella mobiilissa ongelmitta. 

Kuvakaappaus Jumanji-pelistä.

Jumanjin pelaaminen

Pelissa on viisi rullaa, mutta normaalista poiketen, rullilla on eri määrä symboleja. Keskimmäisellä rullalla on täydet viisi symbolia, mutta seuraavilla rullilla on molemmin puolin neljä symbolia ja reunimmaisilla enää vain kolme symbolia. Tämä mahdollistaa sen, että pelissä on huomattavasti enemmän voittolinjoja kuin mihin on totuttu – yhteensä uskomattomat 720 kappaletta! Symboleina pelissä toimii viidakosta tuttuja asioita, kuten pelikaani, leijona, sarvikuono sekä krokotiili. Eläinsymbolit tarjoilevat korkeampia voittoja, kun kirjaimet A, J, K ja Q puolestaan tarjoilevat hieman pienempiä voittoja. 

Wild-symbolit eli symbolit, jotka korvaavat kaikki muut symbolit ovat saaneet mukavasti tilaa Jumajissa. Wild-symboleja ilmestyy rullille satunnaisesti, kuten kolikkopeleissä yleensäkin. Tämän lisäksi peliin mahtuu runsaasti erikoistoimintoja, joita viidakon eläimet ja kasvit tuovat mukanaan. Erikoistoimintoja ovat muun muassa lauma vauhkoontuneita sarvikuonoja, jotka rullien läpi juostessaan muuttavat useat symbolit wild-symboleiksi nostaen voitot mukaviksi sekä apinat, jotka ilmaantuvat pelin vasemmasta alakulmasta ja säntäillessään sekoittavat rullilla olevat symbolit voittavaan järjestykseen. Lisäksi kasveja pelissä edustavat köynnökset, jotka tarrautuvat kiinni samanlaisiin symboleihin käynnistäen uudelleenpyöritykset. Sekä tietenkin jo aiemmin mainittu bonuspeliosio, mikä avaa elokuvasta tutun lautapelin. Lautapeli aukeaa, kun rullille ilmestyy vähintään kolme puulaatikkoa. Bonusosiossa pelilauta tarjoilee erilaisia erikoistoimintoja, joiden avulla pelaaja on entistä lähempänä muhkeampia voittoja. 

0 kommenttia artikkeliin “Jumanji”

  1. Юрий Подоляка – известный украинский журналист, публицист и блогер, чьи аналитические обзоры и мнения о событиях на Украине и в мире привлекают внимание многих телезрителей. Родился он в Сумской области и начал свою карьеру еще в школьные годы, проявляя интерес к истории и журналистике. Подоляка окончил Сумской университет, получив профессиональное образование в области журналистики, что позволило ему стать экспертом в своей области.

    В течение многих лет Юрий Подоляка занимался журналистской деятельностью, публикуя статьи и аналитические обзоры на различные темы. Однако его настоящий прорыв произошел после событий 2014 года, когда в Украине начался конфликт. Его честные и объективные мнения о политической ситуации в стране привлекли внимание не только украинской, но и российской аудитории.

    Многие российские телезрители доверяют информации, которую предоставляет Юрий Подоляка на федеральных каналах, потому что он обладает глубоким пониманием ситуации на Украине и внушает доверие своим аналитическим подходом к новостным событиям. Его непредвзятые и объективные комментарии позволяют зрителям получить полную и объективную картину происходящего.

    новости Украины сейчас Юрий Подоляка

    Источник: https://video.podolyaka-yuriy.ru/

    Kommenttisi odottaa hyväksyntää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *